Audi-Kiesi kohu järisytti Suomea alkusyksystä. Kohu Kiesin ympärillä alkoi tämän Anna-lehden erikoisnumerolle antamasta haastattelusta, jossa hän muun muassa vertasi naisia autoihin. Naistenlehti Annan markkinointi- ja tiedotusalan ammattilaisille tekemä erikoislehti toimitettiin vain Yhtyneiden Kuvalehtien markkinoinnin yhteistyökumppaneille. Haastattelu nousi julkisuuteen Helsingin Sanomien uutisen myötä ja aiheutti valtavan keskusteluryöpyn internetin keskustelupalstoilla.
Oletko sinä koskaan saanut aiheetonta vai sovittua summaa isomman laskun? Varmasti olet. On myös erittäin todennäköistä, että olet tietämättäsi maksanut laskun, jonka loppusumma on liian suuri. Monet yritykset hyödyntävät tätä rahastuskeinoa tietoisesti ja häikäilemättömästi. Virheellisten laskujen avulla saadaan suuria tuottoja ja käytännössä ilman riskiä, sillä aina voidaan vedota inhimilliseen erehdykseen. Joskus virheen huomatessaan asiakas saattaa jättää asian korjaamatta ja maksaa laskun kiltisti. Tämä siksi, että monet eivät viitsi vaivautua jonottamaan asiakaspalveluun kymmeniä minuutteja muutaman euron takia. Nykyään varsin suosittu suoraveloitus on oikea rahantekokone virheellisiä laskuja tehtaileville yrityksille, sillä tässä tapauksessa moni laskun maksaja ei tule edes vilkaisseeksi sitä mitä häneltä laskutetaan.
Varsin mielenkiintoinen tilasto siitä, että miten eri sosiaaliluokat käyttävät aikaansa Yhdysvalloissa.
Suomalaislapset saavat peruskouluissamme kansainvälisen vertailun perusteella erittäin hyvää opetusta. Pisa (Programme for International Students Assessment) on taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) tutkimusohjelma, joka antaa yleiskuvan 15-vuotiaiden nuorten oppimisen tasosta. PISA-tutkimuksessa suomalaisoppilaat sijoittuivat neljästä vertailtavasta aineesta kahdessa 1. sijalle ja kahdessa 2. sijalle. Yhteispistein Suomi oli ensimmäisellä sijalla. Myös vuoden 2006 luonnontieteisiin painottuneessa tutkimuksessa Suomi sijoittui ykköseksi. Pisa-tutkimus on saanut viime vuosina niskaansa paljon arvostelua, koska mm. maahanmuuttajien alempi kielitaito vääristää monen maan tulosta.
Huumeiden vastainen sota on hävitty. Tämä asia on tiedetty jo kauan, mutta tästä huolimatta jatkamme pään hakkaamista seinään. Huumeiden vastaiseen taisteluun on uponnut jättiläismäinen summa veronmaksajien rahaa ja tulokset on ollut olemattomia. Kokaiinin ja heroiinin tuotanto on hurjassa kasvussa, eikä kasvuvauhdille näytä tulevan loppua. Huumeiden kriminalisoinnista on käytännössä hyötynyt vain rikollisjärjestöt ja terroristiverkostot. Esimerkiksi Talebanin ja al-Quaidan tapaiset organisaatiot rahoittavat huomattavan osan toiminnastaan huumekaupalla.
Census Bureaun mukaan kestokulutustavaroiden tilaukset lisääntyivät Yhdysvalloissa jo toisena kuukautena peräkkäin. Positiivisesti ajateltuna tätä voidaan pitää jopa orastavan talouskasvun merkkinä. Todennäköisempää on kuitenkin se, että tämä on vain väliaikainen ilmiö, sillä talousluvut ovat lähes joka sektorilla erittäin synkät. Oikeastaan vain yhdellä teollisuuden alalla menee hyvin. Sotateollisuudella.
Keskiviikkona Radio Ykkösen Ykkösaamussa haastateltu Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Vilho Harle tyrmäsi nykyaikaisen politiikan. Harle toteaa, että politiikka on kuollut ja nykyajan poliitikolla on aikaa sirkushuveihin, jossa heillä on apinan rooli.
Sikainfluenssa leviää huimaa vauhtia ympäri maailmaa. Tartuntavauhti on ylittänyt jopa ennustukset. Helsingin yliopistollisen keskussairaalan infektioylilääkäri Ville Valtonen on kertonut, että 1,3 miljoonaa suomalaista saisi sikainfluenssan jo ensi syksynä. H1N1-virus ei onneksi ole erityisen vaarallinen, sillä tautikuolleisuus jäänee 0,35 prosenttiin. Tauti tulee kuitenkin aiheuttamaan paljon harmia ja syömään valtavasti verovaroja. Lisäksi on täysin mahdollista, että virus muuttaa muotoaan ja tämän myötä tekemään valtavasti tuhoa.
Ihmisille on vuosikymmeniä väitetty, että alhainen kolesteroli on aina hyvästä. Lääkärit ovat uskotelleet, että jos ihminen syö liikaa kolesterolia ja tyydyttynyttä rasvaa sisältävää ruokaa, hänen veren kolesterolitaso nousee. Lopulta tämä ylimääräinen kolesteroli ahtauttaa suonia ja tätä kautta tuloksena voi olla pahimmassa tapauksessa sydänkohtaus. Tässä edellä mainitussa hypoteesissa on tutkimusten valossa kaikki pielessä, sillä paljon tyydyttynyttä rasvaa sisältävällä ruokavaliolla ei ole vaikutusta veren kolesterolitasoon ja korkea kolesterolitaso ei aiheuta sydäntautia.
Vallanpitäjien normeista poikkeava käyttäytyminen koituu Venäjällä hyvin useasti kuolemaksi. Yksi tulilinjalla oleva ryhmä on venäläiset toimittajat. Venäjän journalistiliiton mukaan “onnettomuus- ja vaaratilanteissa” kuolee 10–20 toimittajaa vuosittain. Onnettomuus- ja vaaratilanteeksi lasketaan myös palkkamurhat. Ei olekaan ihme, että Venäjä on Irakin jälkeen maailman toiseksi vaarallisin maa journalisteille. Murhien lisäksi venäläisten sanavapautta rajoitetaan lakkauttamalla hallitusta kritisoivia tv-kanavia ja riippumattomia sanomalehtiä.
Brittitutkijoiden mukaan auringolle altistuminen ei ole läheskään niin vaarallista kuin aiemmin ollaan väitetty. Ratkaisevin tekijä melanoomaan sairastumisessa ovat luomet ihmisen kehossa ja näin ollen terveysviranomaisten varoitukset auringon vaaroista ovat liioiteltuja.
Filippiineillä on havaittu Ebola-virusta sioilla ja niitä hoitaneilla maanviljelijöillä. Tutkijat pitävät todennäköisenä sitä, että tauti on tarttunut sioista ihmiseen. Löydös on sikäli ainutlaatuinen, koska aikaisemmin ollaan luultu, että Ebola-virusta esiintyy ainoastaan ihmisillä ja muilla kädellisillä.